Sitkeys palkittiin omalla kirkolla Suomen historian suurin pakolaisaalto elettiin vuosina 1940 – 44. Eri puolille maata asutettiin noin 420 000 henkilöä, jotka joutuivat jättämään kotinsa, kun Suomi menetti Neuvostoliitolle laajat...
Niemelä Äijäveden rannalla pappilasta etelään sijaitsi 1700-luvun lopulla kuusi Isonpappilan torppaa. Isopappilaa isännöi kirkkoherra. Lukkarin asuttama Niemelän torppa sijaitsi nykyisen seurakuntatalon kohdalla. Paikka siirtyi Rautalammin ensimmäisen apteekkarin Johan Jäderholmin haltuun...
Kirkko kylän keskellä Rautalammin ensimmäisen kirkon sijainnista ei olla täysin varmoja. Emäkirkon paikkana on pidetty Talliniemen kärkeä, minne on pystytetty muistomerkkikin. Toinen kirkko valmistui nykyisen kellotapulin taakse vuonna 1685 ja...
Keskusraitti on kuin sydänvaltimo Kirkonkylän halkaiseva raitti on muotoutunut kirkon länsipuolitse kulkeneen Vaasan ja Kuopion välisen maantien linjaan. Se alkaa etelässä Toholahdesta ja päättyy Vesannolle kääntyvän tien risteykseen.Valtakunnallisesti merkittävä keskusraitti,...
Toholahti avaa kylän raitin arvokkaasti Rautalammin sisääntuloporttina on etelässä Toholahden silta. Sillalta avautuu vuosisatainen kulttuurimaisema Äijäveden rannoille. Keski-Suomen ja Savon rajamailla sijaitsevassa Rautalammin emäpitäjässä asui joukko merkittäviä virkamiehiä, jotka sääty-yhteiskunnassa...
Käytämme evästeitä ja vastaavia teknologioita käyttökokemuksen parantamiseen. Voit hyväksyä tai muokata evästeasetuksia alla.